Serles

Tämä on tarina jääräpäisyydestä. Serles (2718m) on komea huippu, jonka pohjoisseinä näkyy hyvin selkeällä kelillä Innsbruckin keskustaan ja on juurikin tämän takia erittäin suosittu huippu. Eetu oli jo syksyllä käynyt kävelemässä alueella sekä jo silloin päättänyt laskevansa sieltä alas. Kuultuani suunnitelmasta se jäi vähän päälle. Itsekin tahdoin laskea Serlesiltä, varsinkin pohjoiseen aukeavista upeista kuruista.

Perjantaina 21.3. keli oli suotuisa ja sää näytti hyvältä. Vyöryvaara oli pitkään ollut kakkosessa, eli suhteellisen alhainen ja sopiva kyseiseen laskuun. Kaikki oli kuin pitikin. Neljän sankarin joukkiomme lähti liikkeelle ensimmäisellä Hochserlesin gondolilla klo 9.00 ja idea oli kiertää Serlesin eteläpuolen laaksoon ja nousta sieltä ylös huipulle. Muuten hyvä, mutta pienten teknisten ongelmien ja muutenkin tyhmän pitkän siirtymän Hochserlesistä kys. laaksoon menetimme turhan paljon aikaa ja olimme klo 13.00 aivan liian alhaalla, jotta pääsisimme turvallisesti laskemaan alas eteläseinää jos emme löytäisi pohjoiskurun sisäänkäyntiä. Takaisin tullessa katselimme menetettyjä kuruja ja vannoimme kostoa. Kurujen yli satametriset seinät pitävät ne hyvin suojassa auringolta, eli siis lumen hyvänä ja olosuhteet muuttumattomina, vaikka lasku tapahtuisiki vähän myöhässä.

Itsepäisyys auttoi. Lähdimme lauantaina vielä aikaisemmin ja hieman fiksummalla reittivalinnalla tekemään uutta yritystä. Courieri kuljetti minut ja Kaisan Matrein kylästä Maria Waldrastin luostarin parkkipaikalle. Olimme perillä 7.45 ja parhaat 4 autopaikkaa nousu-uran vierestä olivat jo menneet joten jouduimme jättämään itsemme luostarin parkkipaikalle. Kaisa haki vielä junalla Matreihin tulleen Eetun mukaan ja nousuvalmistelut alkoivat. Asensin näppärästi Kaisan skinit väärinpäin, joten ihan kärkiaikaan ei päästy. Viimeksihän tosiaan kun kävin Serlesillä, niin pakitin koko matkan ja ajattelin, että kai se niin pitäisi nytkin tehdä kun viimeksikin meni niin näppärästi..

Nousumme alkoi 9.05 ja kannattaa mielestäni kulkea aivan laakson tasaista pohjaa, kunnes tour-valtaväylä kääntyy oikealla kohti bowlia jonne Serlesin eteläseinä aukeaa. Täällä näkee tosiaan miten suosittu turistikohde Serles tosiaan on - normaalisti kun saattaa löytää 1 suksien tekemän uran niin täällä laakson pohjalle oli tallautunut pari kolme metriä leveä tampattu polku ja samalla reitillä kulki n. 20 muutakin seikkailijaa.

Nousuvinkkinä voisi sanoa, että etelän korkeiden kallioiden läpi päästyä kannattaa suunnata nousijan vasemmalle kunnes lumi oikeastaan loppuu ja pikkukivet paistavat esiin ja nousta tätä reunaa ylös kunnes pääsee loppujyrkälle ennen huippua. Ylös menevä nousulatu oli meinaan nyt tehty suoraan jyrkintä kohtaa ylös ja oli ihan perseestä mennä ylös - varsinkin kun nopeimmat ylös menneet laskivat tehtyä latua rikki yläpuolelta käsin.

12.45 olin huipulla ja erittäin tyytyväinen - n. 1200-1300m korkeutta ja 3h 40min. Nopea skouttaaminen ei paljastanut miten kummassa pohjoisen kuruja pääsisi oikein laskemaan, joten tyydyin upeisiin maisemiin. Muutkin tulivat puolen tunnin päästä kirjottamaan terveiset ristin vieraskirjaan ja aloimme miettiä alasmenoa. Paikalliset herot suhauttivat alas pari metriä leveää ja erittäin jyrkkää pikku kurua alas vaikkeivat omien sanojensa mukaan tienneet edes pääseekö siitä suurempaan liittymään (pääsihän siitä). Suurin osa laskijoista laski tosin nousujälkeä alas.

Kuruista helpommin (ja kenties ainoa) saavutettava lähtee Serlesin huipun ja lännessä näkyvän pikkuhuipun välistä ja sinne päästäkseen ei tosiaan tarvitse huipulla käydä. Kurun alkuun menevä traversen alkukohta on hieman hankala selittää, mutta sen löytänee suht helposti varsinkin ylhäältä reunaa lähestyen ja kiertämällä reunaa pitkin kunnes kallioiden alta pääsee laskemaan Serlesin ja viereisen, edellämainitun, huipun väliseen satulaan.

Kaikista pahiten ongelmia tulikin sitten tässä kohti. Olimme kurun alussa ja se vaikuttin ihan selvästi laskettavalta. Ongelma vaan oli siinä, että satulasta alas laskun alkuun oli noin 3 metriä kivikkoa ja pieni lumilippa lisää. Kivikon yli oli tosin köysi jota pitkin oli vissiin tarkoitus laskeutua, mutta eihän meillä sitten ollut valjaita saati laskeutumisvälineitä. Itse pääsin suksilla alas kun kaivoimme puolet lipasta pois ja droppasin sitten kiville ja siitä turvaan viereen. Lautalijat sitten laskeutuivat köyden avulla 3-4m matkan ja välissä laskivat kyödellä vielä varusteet alas. Operaatio oli suhteellisen riskialtis sillä köysikin oli hieman rispaantunut rikki.

Selvisimme kyllä kunnialla alas ja lasku pystyi alkaa. Suoraan satulasta vasenta kiviseinää seuraten menevä kuru näytti hienolta ja selkeältä laskulta, mutta jäljet menivät oikealla harjanteen yli. Mitäs kummaa? Noh, laskijan vasemmallle menevä kuru päättyi 2-3m korkeaan droppiin (joka selvisi meille laskettuamme oikealla jälkiä seuraten ja alhaalta ränniä ylös katsoen). Jos siis riittää uskoa omiin taitoihin niin vasempi kuru voi olla ihan kiva - tosin on astetta jyrkempi ja erittäin kapea lantiolta, että kannattaa olla varma, että lumi ei lähde liikkeelle suuremmissa määrin.

Oikealta hieman jyrkempi alku, max. 40 astetta, päätyi sitten upeiden ylisatametristen kallioiden hellään syleilyyn ja lasku tästä olikin sulaa euforiaa Im Echoksi kartalla paikkaa, kurua, alas. Kannattaa koittaa jodlata, kaiku on aika upea! Kuru oli varmaan n. 50m leveä ja juuri sopivaa kruisailujyrkkyyttä, ehkä noin 30 astetta jyrkkää.



Lasku jatkuisi erittäin pitkälle alas todella messevänä, mutta traversasimme heti kurun jälkeen oikealla metsään ja siellä olevalle polulle, sillä meillä oli vielä pieni haikki takaisin Maria Waldrastille hakemaan autoa. Jos olisimme hieman nopeammin olleet laskemassa (eli Hochserlesin gondoli olisi liikkunut) olisimme voineet tykittää alas ja nousta tällä ylös ja laskea suoraan luostarille.

Kaikkineen kyseessä oli tähän päivään mennessä hienoin laskuni ikinä, asiaan tietysti liittyi monet muutkin asiat kuin pelkkä lasku. Itse selvisin noususta helposti kuten suksispeden kuuluukin, mutta todellisen hatunnoston ansaitsevat Kaisa ja Eetu. Eetu nousi ylös maailman paskimmilla lumikengillä, joista kaiken lisäksi puuttui vielä nousuavut. Laskeutuminen köydellä oli myöskin sen näköistä puuhaa, että en tiedä olisinko itse pystynyt samaan suoritukseen yhtä uupuneena kuin kaikki olimme. Upea suoritus kaikilta!

Kiitos Kaisa. Kiitos Eetu. Kiitos Serles.