Laskukausi on ihan oikeasti avattu.
Münchenin lentokentällä onnistuin lievällä tsägällä säätämään itseni mukaan Four Season Travelin kimppataksiin Innsbruckiin. Matka olisi kuulemma pitänyt olla varattu 2 päivää etukäteen, mutta heidän 20min kuluttua lähtevässä taksissa olisi 1 paikka vapaana. Ilman tätä olisinkin sitten nukkunut kentällä ja odottanut kuudelta lähtevää junaa. Näin sen kuuluukin alkaa! Tämä kimppataksi oli ehdottoman hyvä tapa matkata Münchenista kohti Tirolia, takseja suhaa monia päivässä ja hinta on sama kuin junalla mentäessä, ainoana erona ovelle asti menevä kyyti.
Kerkesin aamukahden ja kolmen välillä Alen ja Iinan luokse. Syödessäni siinä vielä hieman iltapalaa ja kömpiessäni valmiiksi sohvalle laitettuun petiin ei voinut muuta kuin miettiä, että näin tervetulleeksi haluaisin kaikkien omien vieraidenikin tuntevan itsensä. Kiitoksia Ale ja Iina!
Perjantai valkeni aikaisin ja Alen tuliterä Golffi lastattiin täyteen ja suunnaksi otettiin Stubaier Gletscher. Kelit olivat myöskin puolellamme, pari edellistä päivää oli uutta lunta tuprutellut n. 30cm ja tänään paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta. Rinteiden profiilit olivat jäätiköille varsin tavanomaiseen tapaan mukavan leppoisia näin kauden aloittajalle. Isäntäväen paikallistuntemus tosin veikin minut varsin nopeasti hoidettujen siivujen lähimaastoon ja pääsin laskemaan yhden kuumottavimmista laskuistani toistaiseksi. Asiaan hieman vaikutti, että takana oli tälle kaudelle 3 laskua kun katselimme Alen kanssa erään seinän päältä n. 40 asteisena laskevaa hieman kivistä alkupätkää joka sitten jossain kauempana hieman helpottuisi. Emme todellakaan olleet ensimmäiset tällä seinällä, mutta se ei kyllä itseäni haitannut ollenkaan. Olin n. 100 vertikaalimetrin jälkeen aivan puhki. Mietin jo kuntokuuria, joka on pakko aloittaa kotiin päästyä. Osan uupumuksesta voinee pistää toki yli 3000m korkeuteen tottumattomuuden piikkiin, mutta silti tuntui nihkeältä miten paljon reidet huusivat hoosiannaa niinkin lyhyen rykäisyn jälkeen. Loppupäivä meni rauhallisemmissa tunnelmissa tutustuen mestaan ja helppoihin rinteiden vieruksiin. Erittäin hieno avaus kaudelle!
Lauantaina jatkettiin siitä mihin perjantaina oltiin jääty. Iina lähti Italiaan ja Alen kanssa lähdimme Pitztal Gletscherille. Sää oli ennallaan, pilviä ei näkynyt nimeksikään ja hiki virtasi. Ei tosin rinteessä huhkiessa, vaan jonoissa kykkiessä. Paikan kapasiteetti oli aivan muuta kuin laskijoiden määrä, ala-asemalta ensimmäiseen laskuun kului lähes 2 tuntia joista yli tunti meni lipun ostamiseen ja ensimmäisen junan kyytiin pääsyyn. Muutenkin ylhäällä meitä odotti lievä pettymys, jonoja ja ei mitenkään erityisen mieleenpainuvia laskuja. Tajuton määrä itämaan tietäjiä joiden tiedoista puuttui mm. kaikki mitä railoihin liittyy. En väitä itsekään tietävän paljoa, mutta kyllä kylmäsi katsoa hissistä kun muutamat yksinäiset sudet kikkailivat osittain esillä olevien railojen seassa autuaan tietämättömän oloisina mahdollisista vaaroista.
Illalla kävimme vielä pyörähtämässä kaupungilla, jota en ollut ehtinyt nähdä ollenkaan. Kävelimme jonkun aikaa ympäri viehättävää vanhaa kaupunkia ja itseä ihmetytti suuresti baarien/pubien vähäinen määrä. Kaikki paikat olivat vaan jotain kahviloita tai lounaspaikkoja, jotka eivät enään olleet auki. Aivan kuivin suin onneksi iltaa ei pitänyt viettää, mutta pitkäksi ei onneksi sentään mennyt. Seuraava päivä olisi tämän pikavisiitin viimeinen kokonainen ja se pitäisi hyödyntää heti aamusta alkaen.
Sunnuntaina lähdimme Innsbruckista vaihteeksi itään ja Hintertux Gletscherille. Taivaalla näkyi tuttuun tapaan pilvetön sininen meri, jonka kruunasi armas aurinkoisemme. Kuulemma sunnuntai on paikallisten keskuudessa selkeästi suosituin päivä laskea tässä vaiheessa kautta, mutta onneksi pelot eilisen kaltaisista jonoista jäivät vain peloiksi. Liput saatiin oikeastaan jonottamatta, ja ylös vieneillä kahdella kabiinilla ei kummallakaan jonoa ollut. Lunta oli täällä selkeästi enemmän ja matalammalla kuin aiempien päivien kohteissa. Ensimmäisen kabiinin ylä-asemalle pystyi jopa laskemaan! Rinteet olivat Hintertuxissa profiililtaan mukavan jyrkkiä ja pääsimme kurvailemaan muutamassa pehmeähkössä spagettikulhossa mielin määrin. Happeakin tuntui riittävän aivan erilailla kuin ensimmäisenä päivänä ja laskimme varsin paljon ja kikkailimme minkä kerkesimme. Aivan loistava laskupäivä!
Kävimme vielä kotimatkalla tutkailemassa Mayrhofenin kylää, joka oli erittäin viihtyisen oloinen sopivan kokoinen alppikylä. Harmiksi sunnuntaina kaikki paikat olivat kiinni ja ihmiset olivat teillä tietämättömillä. Kyllä Mayrhofenissa silti kauden asuisi, helposti!
Ehdottoman loistava reissu, josta todella suuri kiitos Iinalle ja Alelle! Olette parhaita! Kiitos.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti